Miha Rinteen Lopunperän maailmasta piti ensin tulla tietokonepeli, mutta monien koukerioisten tapahtumien jälkeen siitä syntyikin jatkuvajuoninen seikkailusarjakuva. Koululaisessa jatkosarjana ilmestynyeestä saagasta on nyt julkaistu ensimmäinen albumi: Lopunperä 1 Lopunperän tarinat (Lehmäoja 2010).
Lopunperä sijaitsee toisella planeetalla, joka myös toimii monilta osin kuin omamme. Sarjan päähenkilöt, kaksi tiedemiestä ja robottityttö joutuvat seikkailuun hakiessaan suuresta keksinnöstä luvattua rahapalkintoa. Kaikki ei ole Lopunperän hallinnossa sitä miltä näyttää ja robottitytölläkin on piileviä kykyjä…
Kuten “koko perheen seikkailuissa” on tapana, lapsille sopivan juonen sekaan on ripoteltu aikuisia viehättäviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia viittauksia. Rinne pääsee kuitenkin pidemmälle nostamalla esiin kaikenikäisiä koskettavia kysymyksiä elämästä, kuolemasta, luopumisesta ja olemassaolosta. Valmiita vastauksia ei anneta, kirja sopiikin hyvin keskustelun herättäjäksi.
Tarinan kuvituksesta paistaa vahva ammattitaito: maisemat ovat upeita, värit ja sävyt kohdallaan. Kerronnassa näkyy niin angloamerikkalaisia kuin mannereurooppalaisiakin vaikutteita; edellisestä ovat merkkinä kolmirivinen sivutaitto ja tarinan kuljetus tekstillä, jälkimmäiseen taas viittaavat lähikuvia kaihtava kuvasommittelu ruutujen sisällä sekä hahmojen ulkonäkö.
Tarinan rakenne ja merkityksellinen sisältö eivät yllä kuvien tasolle. Ne olisivat kaivanneet jäntevöittämistä. Seikkailulle löytyy päämäärä vasta aivan liian myöhään eikä siinä päästä kunnolla eteenpäin. Kauniit kuvat ja viisaat kysymykset eivät riitä täysin kantamaan tämän tyyppistä tarinaa.
Sarjalle on luvassa jatkoa. Seuraava, vesiväreillä toteutettu osa ilmestyy ensi vuonna.